Askartelupirtti

Askartelupirtti

torstai 16. toukokuuta 2019

Syksyn 2019 Askartelupirtti

Syksyllä kokoonnumme jälleen, perinteisesti Murikka-opistossa, 8.-10.11. Askartelupaikat ovat jo myynnissä Anun Putiikkien verkkokaupassa. 1.8. saakka hinta on 25€ koko viikonlopulle, tämän jälkeen 30€ ja ihan viime metreillä 35€. Askartelupaikkoja on jäljellä vielä ihan runsaasti, mutta on niitä mennytkin kivasti.

Majoitus- ja ruokailu varataan vasta kesän jälkeen Murikka-opistosta, tilaa on riittävästi ja erikoisruokavaliot huomioidaan hyvin, kun ne vaan muistaa etukäteen kertoa. Majoitus- ja ruokailuvarauksista tulee infoa tarkemmin hieman myöhemmin. Majoitushinnoissa on tullut pieni, muutaman euron korotus verrattuna aiempaan, ei kuitenkaan mitään radikaalia.

Kurssiohjelma alkaa muotoutua, kesäkuun alkupäivinä saanen ohjelman julkaistua, vaikkei kaikkien kurssien myynti silloin vielä alkaisikaan.

Tänne blogiin olen jättänyt viime keväältä sellaista infoa, jota voi lueskella myöhemminkin, mikä on askartelupaikka, tarviiko päivälippuja, voiko osallistua vain kursseille jne.



tiistai 7. toukokuuta 2019

Askartelupaikat syksyn Pirtille myynnissä nyt

Syksyn Askartelupirtti järjestetään 8.-10.11 Murikka-Opistossa Tampereella.




Askartelupaikan voi ostaa tästä hetkestä eteenpäin Anun Putiikkien verkkokaupasta

Uutta tällä kertaa on se, että nopean varaajan etu on  voimassa 1.8. saakka! Tämä tarkoittaa, että mikäli ostat tai varaat paikan 1.8. mennessä, hinta on 25€! Tämän jälkeen 30€. Ja ihan loppumetreillä, lokakuun puolivälin jälkeen 35€.

Voit ostaa askartelupaikan heti, tai valita maksutavaksi ennakkomaksu ja kirjoittaa lisätietoihin koska haluaisit paikan maksaa. Paikat on maksettava viimeistään kuukautta ennen tai sen jälkeen tehdyissä varauksissa heti.

Askartelupaikan osto: askartelupaikka ostoskoriin -> tilaa, -> toimitus NOUTO -> maksa haluamallasi tavalla.
Askartelupaikan varaus ja maksu myöhemmin sovittuna ajankohtana: valitse ennakkomaksu: operaattoriksi voit laittaa vaikka elisa tai telia, verkkolaskutusosoitteeksi vaikka oman sähköpostiosoitteesi. Laskut tehdään käsin n. kk ennen sovittua laskutuspäivää). Jos varaat paikan ennen 1.8. ja haluat maksaa laskun vaikka 1.9. niin hinta on 25€.

Murikassa nähdään!

P.s. majoitukset, ruokailut ja kurssit tulevat myyntiin myöhemmin.