Askartelupirtti

Askartelupirtti

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019




Hei ja tervetuloa Askartelupirtille!

Infoa viikonlopusta. Pian nähdään!


Askartelupaikat
Askartelemme tänä keväänä päärakennuksessa luokassa 5, ihan siinä aulan tuntumassa, joten villasukilla pärjää vaikka koko viikonlopun. Sisäkengät tai villasukat ovat kivat, mutta eivät pakolliset. Tullessasi autolla, voit jaa pääoven eteen, nostaa tavarat sisälle ja viedä auton parkkipaikalle tien varteen. Autoa ei saa jättää oveneteen hetkeksikään.

Päivällä valaistus on hyvä, mutta illan pimetessä saattaa kaivata omaa lamppua. Jos sinulla sellainen on, sen voi ottaa mukaan. Suosittelemme myös jatkojohdon mukaanottamista. Niitä löytyy jonkin verran, mutta oma on aina oma ;-)  

Askartelutilan pöytiä ja lattiaa varten on suojamuovia. Jos käytät maaleja, musteita tai muita sellaisia aineita, jotka voivat sotkea suojaathan paikkasi muovilla. Muovit löytyvät sisääntuolon läheltä. Jos leikkaat jotakin sormiveitsellä tai mattoveitsellä tai vastaavalla, varaathan oman alustan vielä. Roskapusseja pistämme sinne tänne pitkin tilaa, jotta jokaisen on helppo viedä omat roskat sinne.  Jos käytät ”mömmöjä”, olethan huolellinen –eihän meistä kukaan tahallaan sotki ja vahinkoja sattuu, mutta pyritään siistiyteen. 

Pääsemme rakentamaan tilaa mieleiseksemme klo 15 alkaen, joten annattehan meille rauhan tehdä työmme, jotta kaikki halukkaat pääsevät askartelemaan viimeistään klo 18. Jos haluat tulla auttamaan niin laita viestiä askartelupirttiÄTgmail.com 

Huomaathan, että Murikka on lähes kokonaan anniskelualuetta, urheiluhallin yläkerta spa-alueineen,  Aulabaari ja alakerran Mutteri-klubi, auttavat janoisia.   Kysy rohkeasti henkilökunnalta, jos haluat oluen tai siiderin tai vaikka jotain väkevämpää, tuskinpa vain juomat talosta loppuvat! 

Tulo Murikkaan ja vastaanoton aukioloajat
Murikan vastaanotto on auki perjantaina klo. 22 asti, mikäli olet tulossa majoittautumaan jo perjantaina, mutta et pääse paikalle tähän kellon aikaan mennessä ota yhteyttä Murikan vastaanottoon: 020 7741500 maanantai-torstai 8.00-16.00, perjantai 8.00-15.30 (Askartelupirttipäivänä klo 20 saakka) ja sovi tulostasi.
Voit tulla autolla pääoven eteen ja purkaa tavarat sisälle, mutta auto on vietävä saman tien parkkipaikalle.
Murikan vastaanotosta saat huoneesi avaimen ja muut Murikkaan liittyviin asioihin vastaukset Tapahtuman vastaanotosta taasen saat ”kulkuluvan” kaulaan, josta tiedämme, että olet joko kurssilla tai askartelupaikan Askartelupirtiltä varannut. Tapahtumaan liittyviin kysymyksiin vastaamme tapahtuman "vastaanottotiskillä" luokassa

Ruokailu
Ruokailut ja kahvit sekä hotellimajoittujien aamupala tapahtuu pääravintolassa. Hotellin vastaanoton "takana"
Huom. toivotaan, että ruokailut varataan etukäteen! Ohjeet majoituksen ja ruokailun varaamiseen
löytyy blogista http://askartelupirtti.blogspot.fi/p/majoittautuminen.html) Erityisruokavaliot huomioidaan hyvin, kun ruoat on varattu etukäteen. 


Kurssit
Kurssitila on yksi luokoista, paikanpäällä Murikan tai tapahtuman vastaanotosta selviää viimeistään mikä luokka, kuitenkin samassa rakennuksessa askartelutilan ja ruokalan kanssa. 
Kurssille on vielä tilaa, tiedustelut suoraan Tarulta, 
Askartelupaikkojakin on, kysy AskartelupirttiÄTgmail.com tai osta Anun Putiikkien verkkokaupasta. 

Viikonlopun aikataulut löytyvät myös täältä:
http://askartelupirtti.blogspot.com/p/aikatauluja.html


Askartelutilassa on yhteiskäytössä bigshot, paperileikkuri, kuvioleikkureita, fuse tool, muita vempaimia. Niille on varattu yksi pöytä, jolla niitä voi vapaasti käyttää. Lyhyeksi ajaksi esim. kuumailmapuhaltimen voi viedä myös omalle paikalle.

Tervetuloa nauttimaan mukavasta viikonlopusta!


perjantai 15. maaliskuuta 2019

Syksyn Askartelupirtti

Syksyllä jälleen on Askartelupirtti -tuttuun tapaan. Päivämäärän voi pistää jo nyt korvantaa, 8.-10.11. eli hieman tavanomaista myöhemmin. Paikkana Murikka-opisto.

Nyt on hyvä hetki toivoa kurssiaiheita ja kurssien vetäjiä, toiveita toteutetaan niin paljon kuin mahdollista. Ja ensimmäiset kurssittajakyselyt on jo laitettukin matkaan. Toivoa voi myös sisältöjä, leimailunperuskurssia, jonkin tekniikan huippuun hiomista, plannerkorunkokoaminen, vai vihko omista papereista, skräppäyksen näkökulmia, minialbumi, korttikurssi (joulukortit kerralla kuntoon)...

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Työvälineitä yhteiskäytössä

Paikanpäältä löytyvät niin bigshot, fuse tool, paperileikkuri cutter pillar, kuumailmapuhallin, stansseja ja jokunen lävistinkin. Nämä ovat vapaassa yhteiskäytössä, niille löytyy salista oma pöytä. Kuumailmapuhallinta ja fuse toolia voi viedä omalle paikallekin, kunhan ei jemmaan välinettä sinne koko päiväksi. :-) Eli näiltä osin voi laukkuun pakata jotain muuta. Tarvittaessa joka laitteen käyttöön saa opastusta ja vinkkejä.

Laitteet ovat myös päiväkävijöiden käytössä, eli voit stanssailla paikanpäältä ostettua kartonkia tai vaikka tarroja tai tehdä vaikka kalenteriin välilehden fuse toolilla.

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Kyytipörssi

Olisit tulossa Murikkaan, mutta kyyti puuttuu? Olet tulossa ja kyytiin mahtuu?

Facebookissa on kyytipörssikysely tapahtumassa kiinnitettynä julkaisuna, mutta tokikaan kaikki eivät halua laittaa julkisesti edes tietoa, että olisi tulossa, saatika, että että on kyytiä vailla, joten voit laittaa myös viestiä spostilla osoitteeseen askartelupirttiÄTgmail.com ja huutelen sitten nimettömänä kyytitarpeita Facebookissa ja tarvittaessa blogissa, ja yhdistän kyydin tarjoajia ja tarvittaessa suosittelen kimppataksia esim. Tampereen rautatieasemalta.

Kirjoita viestiin otsikoksi Tarjoan kyytiä tai etsin kyytiä.

 Ja viestiin sitten mahdollisimman joustavasti, mistä olisit tulossa esim. Asun Ilmajoella, voin tulla myös Seinäjoelle, joko koko matka kyydillä tai Seinäijoelta kyydillä tai esim. Tampereen rautatieasemalta loppumatka kyydillä.
Milloin oletko tulossa koko viikonlopuksi vai esim. päiväseltään lauantaina? Milloin pääsisit lähtemään / tulemaan, milloin viimeistään sinun tulee olla perillä? (esim. kurssin alkamisaika).
Ja annat luvan joko sähköpostiosoitteen tai puhelinnumeron välittämisen mahdolliselle kyytikumppanille.


Ps. Askartelu- ja kurssipaikkoja on vielä!

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Askartelupaikan ostamisesta

Huomio huomio!

Nyt on ilmennyt, että koko viime viikon aikana on ollut ongelmia verkkokaupan kassan kanssa. Jos olet yrittänyt ostaa lippua, eikä maksaminen onnistu, laitathan viestiä, Askartelupaikan varaaminen on mahdollista myös viestillä. Paikkoja on vielä.