Askartelupirtti

Askartelupirtti

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Millan vinkit pakkaamiseen


Oletko ensikertalainen tai muuten pääsi pyörällä pakkaamisesta? Mitä pakkaat mukaan pirtille?

Pakkaa mukaan ne askartelutarvikkeet, joita aiot viikonlopun aikana käyttää. Pirtillä on BigShot käytettävissä ja siihen muutama terä, sekä paperileikkuri, mutta periaatteessa kaikki muu pitää tuoda itse. (Tai tehdä hankintoina paikanpäältä tai ennakkotilata, sillä useita myyjiähän osallistuu mukaan tapahtumaan.) Entä mistä sitä sitten tietää mitä sitä tarvitsee paikanpäällä? Tämä onkin ikuisuuskysymys askartelijoiden joukossa. Pakkaamista auttaa etukäteen niiden töiden suunnitteleminen, joita aiot tehdä. Haluatko käyttää ajan korttien tekemiseen, skräppäämiseen, värittämiseen tai vaikka artjournaliin? Tiedätkö jo värimaailman tai tekniikat joita tahdot kokeilla? Useat askartelutarvikkeet toki käy ristiin rastiin eri projektien kanssa, mutta siitä voi silti olla apua jos osaa jo kotona päättää pakkaako mukaan akryylimaalit vai puuvärit vai sekä että.

Oman askartelulaukkuni (siis laukkujeni…) sisältö koostuu usein seuraavista itelleni “perus” jutuista: Askartelualunen, kuumailmapuhallin, paperileikkuri, stansseja, sakset, liimaa, kaksipuoleista teippiä, kohotarrapaloja, kuviopapereita, mustaa ja valkoista kartonkia, korttipohjia, leimasimia, akryylipalikka, musteita, koristeita (nappeja, klemmareita, nauhoja, washia, haaraniittejä, kukkia…), kohojauheita, embossausmuste, sabluunoita, viivotin, geelikynä, värikynät, kohopastaa, gesso, essu ja mistejä ja kosteuspyyhkeet. Tämä listaus on vain suuntaa antavaksi ohjeeksi, sillä ei ole olemassa tapaa pakata väärin tai oikein, vaan vain itselleen sopivia tai sopimattomia juttuja. Itse pakkaan skräpätäkseni ja kortteillakseni.

Varsinaisten askartelutarvikkeiden lisäksi kannattaa pakata mukaan oma jatkojohto, mikäli aikoo käyttää mitään sähkölaitteita. Tapahtuma järjestetään hallissa, jossa valaisimet ovat korkealla katossa ja mikäli haluaa enemmän valoa itselleen kannattaa tuoda mukana oma pöytälamppu. Myös kamera kannattaa sujauttaa matkaan mukaan, jos haluaa kuvia itselleen muistoksi.

Miten pukeutua? Pöydän äärellä istuessa kuluu paljon aikaa, joten se kannattaa huomioida kun valitsee vaatteita päälleen. Legginsit+mekko tai verkkarit ovat aivan tavallinen näky näissä tapahtumissa. Kireät puristavat farkut sen sijaan ei. Mutta minkäänlaista pukukoodia ei ole! Luokka/hallitilat ovat myös varsin viileitä, joten myös jonkinlainen kevyt lämmin paita/takki voi olla paikallaan, jonka saa päälle tai pois fiiliksen mukaan. Suosittelen pakkaamaan mukaan myös sisätossut tai villasukat, sillä ulkokengissä ei ole mukava hikoilla koko päivää. Jos osallistut jollekkin askartelupirtin kurssille tai ruokailet tai yövyt Murikassa niin itse askartelutilasta, palloiluhallista, joutuu kulkemaan ulkokautta vähän matkaa päärakennukseen. Paikanpäälle laitetaan opastekylttejä, joten kaikki löytää kyllä perille vaikka rakennus saattaa tuntua vähän sokkelolta.
Mikäli yövyt Murikassa tarvitset mukaasi kaikki normaaliin yöpymiseen kuuluvat tavarasi: vaihtovaatteita, hammasharja, laturi jne. Mitä kukin tarvitsee. Huoneista löytyy suihkut, sekä pyyhkeet, että liinavaatteet. :)

Kovinkaan lähellä Murikkaa ei ole kauppoja, eikä ruokapaikkoja. Mikäli et aio ruokailla Murikassa (ruokailu on varattava etukäteen!!!), ota mukaan myös eväitä itsellesi. Lauantai-iltana pidetään myös pientä kioskia, josta on mahdollista ostaa karkkia ja limpparia.

Varaa mukaan myös käteistä, sillä kaikille kauppiaille ei välttämättä käy kortti! Paikanpäälle on suunnitteilla myöskin askartelutarvikekirppis, jossa voi ostaa muilta ja myydä omia ylimääräisiä tarvikkeitaan pois. Tästä on tulossa vielä lisäinfoa, mutta myös tätä ja kioskia varten tarvitset käteistä, jos haluat tehdä hankintoja. Lähellä EI ole pankkiautomaattia.

Lista pakattavista mahdollisuuksista on pitkä, mutta kuten jo yllä mainitsin nämä ovat suuntaa antavia ohjeita. Itse pakkaan mielunmmin aina liikaa kuin liian vähän. Osa selviää yhdellä kassilla koko viikonlopun ja itselläni on joskus ollut mukana kuusi kassillista tavaraa... :)



-Milla Lampinen

Voit vaikka kommentteihin laittaa omaa listaasi, tai jos pärjäät ihan pienellä kassilla, kerrohan siitäkin!

1 kommentti: