Askartelupirtti

Askartelupirtti

perjantai 1. helmikuuta 2019

Mitä Askartelupirtillä tapahtuu?

Etkö ole koskaan ollut tämäntyyppisessä askartelutapahtumassa? Kurkistetaanpas hieman kulisseihin.
Askartelupirtillä on Murikka-opistolla ollut 70 askartelupaikkaa, jokunen kurssi ja kauppias. Kursseille on osallistunut muutamia kymmeniä kurssilaisia, osalla on ollut askartelupaikkakin, osa on tullut "vain" kurssille. Ja vähän ostoksille. Ja tietysti tapaamaan ihmisiä. Mukana on ollut myös jonkin verran päiväkävijöitä, jotka ovat tulleet pääasiassa ostoksille, mutta vähän siinä sivussa nauttimaan tunnelmasta.

Askartelupaikka: Saliin on laitettu valmiiksi 70 pöytäpaikkaa, yhdelle henkilölle on n. 40x80cm kokoinen paikka, kaksi aina lomittain pitkissä pöydissä. Jos ostat askartelupaikan, saat askarrella omalla paikallasi perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään siten kuinka haluat. Kun tulee tauon paikka sen kun jätät tavarasi levälleen ja kun inspis iskee, niin ei muuta kuin tekemään, kaikki on valmiina -tai ainakin siinä mihin ne jätit. ;-) Askartelupaikan varannut voi myös käyttää yhteiskäytössä olevia paperileikkureita, big shot-laitetta, fuse tool -laitetta yms. ja saa tarvittaessa apua niiden käytössä.
Askartelupaikat varataan ja ostetaan Anun Putiikkien verkkokaupasta.

Kurssit ja pajat:
Tapahtumassa järjestetään useita kursseja. Kurssit varataan yleensä suoraan kurssin opettajalta, tästä on maininta aina kurssiesittelyn kohdalla. Kaikille kursseille voi mennä, vaikka ei aiemmin olisi mitään vastaavaa tehnyt. Kurssien opettajilta saa lisätietoja sisällöstä.

Voit varata pelkän askartelupaikan, tai pelkän kurssipaikan, tai useita kursseja tai askartelupaikan ja kursseja. Tai sitten voit vain tulla haisetelemaan tapahtumaa. Tällöin tarvitset aluelipun 3€. Sillä pääsee saliin ostoksille -paikalla on muutama ihana kauppias-, kirppikselle, näkemään mitä muut askartelupaikoillaan tekevät, nähdä kavereita... Aluelipun saat ovelta. Kauppiaat paljastetaan myöhemmin.

Askartelupirtin kirppis:
Askartelupirtillä on perinteisesti järjestetty kirppis, jossa tavara on vaihtanut omistajaa mukavasti, ja saaduilla rahoilla on aika usein löytynyt jotakin uutta kivaa ja tarpeellista. Tarkemmat ohjeet tulevat sitten hieman lähempänä.

Askartelupaikat varataan ja ostetaan Anun Putiikkien verkkokaupasta jos haluat varata itsellesi paikan, mutta maksaa sen vasta lähempänä tapahtumaa, niin valitse maksutavaksi ennakkomaksu ja kirjoita lisätietoihin koska haluaisit paikan maksaa. Saat laskun paria viikkoa ennen toivomaasi eräpäivää. Askartelupaikat tulee kuitenkin maksaa viimeistään 2 viikkoa ennen tapahtumaa, tai mikäli sen jälkeen paikkoja on varattavissa, niin heti. Paikkoja on myynnissä verkkokaupassa niin kauan kuin niitä on jäljellä, ilmoittelen kyllä blogissa ja Facebookissa, kun viimeisiä viedään. :-)

Majoitukset ja ruokailut varataan suoraan Murikka-opistolta. Löydät hinnat ja varausohjeet helpoiten täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti